Hyvää uutta vuotta kaikille tuttaville.

Uusi vuosi vaihtui meidän osalta kotona tuttavapariskunnan kanssa ja iltaan kuului syömistä, juomista, saunomista ja pelaamista.

Ilma oli kyllä aika surkea. Vettä tuli melkein koko illan ja plus asteita oli jotain n.5C.

Parhaillaan kun kirjoitan tätä niin ulkona on selkeää ja kanssa n.5C lämmintä. Aivan uskomaton tammikuun ilma. Vuosi taaksepäin niin madekoukut olivat jo vedessä ja jäätä oli reilusti. Nyt ei ole jäätä juurikaan missään. No pääseehän sitä sitten viellä virvelin kanssa kalastelemaan.

Tarkoitus olisi tehdä viellä tammikuun aikana viikonlopun Bolaxin reissu eli mennä mökkeilemään ja kalastelemaan mikäli jäätä ei ole.

Ei muuta kuin kalakelejä odotellessa että saisi madekoukut laitettua ja jotain ruokaa perheelle! =)